Lunta on tullut hyvin ja riittävästi, kiitos siitä yläilmoihin, mutta nyt piisaa. Jookos ?  On aika "mukava" tarpoa väliin polvea myöten upottavassa umpihangessa. Mutta koirat nauttii, varsinkin Nemo, yllätys yllätys. Se pomppii ja loikkii kuin aropupu hangessa ihan upoksiin asti ja hauskaa on !

Nemo on ollut koko kuluneen viikon kiltti eikä ole keksinyt mitään askarreltavaa päivisin. Onneksi ! Tosin perjantaina se oli avannut Annikan huoneen oven ja hakennut sieltä joitain tavaroita olohuoneeseen, mm. Annikan rakkaan pupun Rosen, mutta luojan kiitos ei ollut tehnyt sille mitään. (tosin yksi sateenvarjo oli silputtu, mutta sitä en edes todelliseksi tuhoksilaskisi. )

Keskiviikkona jatkoimme koirakoulussa tokoilua ja rallytokoa ja Nemo oli tällä kertaa tosi reipas ja jaksoi tehdä hommia koko tunnin. Ostamani vinkulelu olikin oikein hyvä palkka ja se innostui siitä kovasti. Enemmän kuin nameista, on se outo dalmis !  Kotiläksyksi saimme paikkamakuu-harjoituksia ja sitä Nemo todella tarvitseekin, kun ei meinaa pinna millään riittää niinkin tylsään puuhaan. Pitäis vaan mennä ja touhottaa eteenpäin koko ajan.

Nyt on myös ilmoittauduttu dalmisyhdistyksen Open Show:hun ja pikkasen jännittää. Tosin luoksepäästävyys-harjoitteet on mennyt tosi hyvin kurssilla, joten toiveikkaana ollaan. No se menee miten menee, ei voi tietää ennenkuin taas kokeilee. Kun niin kovasti haluaisin lähteä näyttelyihin ja katsoa mihin asti jätkä pärjäisi. Itsestä kun se näyttää niin lupaavalta.

Päivällä napsin kuvia ihan vain omalta pihalta, kun en uskaltanut ottaa Annikan kameraa metsään mukaan.

Alkuun vähän tuumailtiin, että mitähän sitä alkais ?

Nemo

Dara ja Nemo

koko jengi

Pian leikkiä jo viriteltiin ja mylläkkä alkoi. Elli ei tosin tähän lähtenyt mukaan vaan pasteerasi vain keskellä pihaa.

Nyt ei kun jännittämään pressavaalin tuloksia.

Vuosi on vaihtunut ja meikäläisen blogin päivitysväli sen kun pitenee. Mitäpä tässä, samaa vanhaa vaan. Talvi on viimein tullut tänne eteläänkin ja pikkuinen lumipeite valaisee mukavasti tienoon. Metsässä melkein pärjää ilman lamppua. Ihanaa koirienkin kannalta, jää ne iän ikuiset kuratassujen ja -massujen pesut vähemmälle. Toisin sanoen pois kokonaan.

Nemo on kasvanut kovasti, täyttäähän se jo pian 10 kk. ! Ja iän myötä vain tuhotyöt kasvavat. Tälläkin viikolla se oli jyrsinyt portaiden kaidetta ja sohvakin on jo saanut osansa. Kyllä itkut on päässyt joka kerta kun kotiin tulee ja näkee sen päivän "saldon". Ei auta purunestosuihkeet näköjään mitään. Muutamana iltana sitten hioin ja maalasin kaidetta ja sainkin sen kohtuulliseen kuosiin. Yksi syvä monttu kyllä jäi, joten todennäköisesti hion maalit pois uudelleen, kittaan ja tasoitan montun ja sitten maalaan uudelleen. Ostin Askosta alelaarista kuusi karmean vaaleanpunaista koristetyynyä á 2 € ja niitä Nemo onkin askarrellut ja suolestanut ja jättänyt onneksi muut paikat rauhaan. Saa vaan nähdä kauanko niihin mielenkiinto piisaa ? Leluja olen myös ostanut Mustin ja Mirrin alekoreista, mutta ne tuppaavat menemään selssuksi heti kättelyssä, eikä niistä ole sen jälkeen paljoakaan iloa.

Jotain eroahdistusta se varmaan on osaltaan, koska maanantait on niitä pahimpia, viikonlopun jälkeen. Nyt niillä on niin pitkät päivät yksin oltavanaankin, kun Thomas lähti armeijaan eikä ole niitä enää iltapäivisin ulos viemässä. Täytyy pohtia mitä tässä jatkossa alkais tekemään herran kanssa, onko se kohta teljettävä esim. kodinhoitohuoneeseen päiviksi yksin vai mitä ? Voi olla, että se pistäis senkin päreiks, kun vielä joutuisi olemaan erossa tytöistäkin...

Tytöt ovat kilttejä kuten aina ja voivat hyvin. Daran tassut ovat edelleen kunnossa, onneksi ! Ellin kanssa piti aloittaa taas kisaaminen vuoden alusta, mutta mamman jalka ei ole vieläkään terve. Olin jo ilmoittautunut tämän päivän Hyvinkään hyppystarttiin, että kokeilisin jalan kestävyyttä, mutta sitten menin eilen illalla kompuroimaan jäätiköllä nurin. Polveen ja kyynerpäähän sattui niin perkeleesti ja polvi turposi ja särki koko illan. Ei puhettakaan, että olisin sillä pystynyt tänä aamuna lähtemään yhtään minnekään. Joten peruttavahan se oli. Ens lauantaina menen omiin kisoihin pelkästään töihin, sillä silloin on uuden upean hallimme avajaiset !

Nemon kanssa aloitimme taas viime viikolla tokotreenit Koirakeitaalla ja tähän kurssiin kuuluu myös rallytokon alkeet. Se on aivan uusi maailma meikäläiselle, joten mielenkiintoa riittää. Viime kerralla mun oli vaan vähän vaikea saada Nemoa keskittymään, kun oli taas monta uutta kurssikaveria, joihin olisi pitänyt päästä tutustumaan ja leikkimään. Namit eivät ole näköjään ukkelille riittävän kiinnostava palkka (outo dalmis ! ), joten ens viikoksi on varattava mukaan vinkulelu ja pallo. Kotosalla ainakin se innostuu niistä ihan kybällä.

Kuvia on tullut otettua aika vähäkkäästi, mutta tässä loppuun vielä muutama. Vaikka nyt jo lunta onkin mukavasti niin vielä Tapaninpäivän lenkillä pellolla näytti aika karulta.

Dara jahtaa Nemoa.

Elli juoksi nuoremmat vielä suohon.

Harvoin ikäneito enää innostuu spurttaamaan, mutta silloin kun innostuu, niin vauhtia löytyy siinä määrin, ettei nuoremmilla ole mitään jakoa.

Porukka huilaa välillä.

Kohta pitäsi alkaa viimeistään ilmoittautumaan dalmisyhdistyksen Open Show:hun Vihtiin, jos sinne meinaa ylipäätään lähteä. Vähän jännittää, mutta pitäis se varmaan kokeilla kuinka Nemon laita nyt on tosi tilanteessa. Hurjasti se on edistynyt ja reipastunut, mutta uudet oudot paikat ja varsinkin lapset ovat edelleen aika vaikea kohdata. Harmi ettei täällä tienoilla ole ollut mätsäreitäkään, mihin olisi voinut mennä treenaamaan. Niitä on enemmän luonnollisesti keväällä, kun ilmat sallii ulkona oloa. Ehkä se on vaan rohkaistuttava ja mentävä, ei me siihen kuolla, Nemo enkä minä.

Ei vaan ilmojen puolesta oikein jouluiselle tunnu.  Vettä on loipottanut torvena viimeiset kolmeviikkoa. Kotopelto alkaa olla Landbon järvi, metsässä polut pieniä jokia ja purot kohisevia koskia. Mutavellissä saa kahlata kohta haaroja myöten. Ei se aiempien talvien "metritolkulla" luntakaan niin kivaa ollut, mutta hyvänen aika saishan tässä sateessa joku roti olla. Ei siis saada valkeaa joulua etelään tänä vuonna.

Onneksi itsenäisyyspäivänä oli pikkaisen lunta, että Nemokin pääsi fiilistelemään elämänsä ensimmäisellä lumilenkillä.

 Elli tyyriinä

Siitä samasta kepistä se on AINA taisteltava.

Näiden kuvien ottohetkestä vajaa viikko eteenpäin ja kaikki oli pois sulannut, kun olimme dalluporukan kanssa yhteislenkillä. Ihme kyllä juuri silloin ei satanut ja saimme mukavan lenkkisään. Matkassa seuranamme olivat Martta, Siru ja Senja sekä Senjan siskontytär Maisa isäntineen ja emäntineen. Mukavaa oli ja Nemokin löysi riehuseuraa samanikäisestä Maisa-serkustaan.

Messarista ostamani Nemon uusi sadetakki on jo aivan riekaleina ja paikattu moneen kertaan. Herran vauhti kun tuolla metsässä on aikamoinen, niin ei sitä aina huomaa, mihin se takki jää kiinni. Toisaalta takki helpottaa puhdistusoperaatiota, kun tullaan sisään, ainakin jonkun verran.  Dara on aivan kypsä eikä halua aamuisin lähteä millään ulos. Ensin saan kammeta sen puolväkisin alas Annikan sängystä, sitten Ellin pedistä ja vielä alakerran sohvalta, jonne se viimehädässä yrittää linnoittautua, ettei vaan tarttis tulla ulos. 

Nemo-poika se kunnostautuu sopivin väliajoin askartelemalla kaikenlaista kivaa päivisin. Enää ei riitä pelkkä sanomalehtien repiminen tai mamman vaatteiden silppuaminen, ne on niin so last season ! Nyt on kohteena vaarin vanha nojatuoli, jonka nahkapäällistä ja puukäsinojia ja jalaksia on lysti nakerrella.  Ostin eläinosastolta purunestosuihketta, jolla olemme suihkuttaneet kohta kämpän lattiasta kattoon. Toivottavasti se auttaa, ettei kohta ole päreinä koko huusholli. Kuten todettua, ehkä nämä kommellukset vielä joskus naurattavat.... huoh.

Mutta voi kuinka herra on reipas koulupoika ! Viime viikon kurssilla se jo pyrki opettajamme syliin ja yritti kovasti nuolla naamaa ja häntä vispasi muutenkin koko tunnin miljoonaa. Harjoittelimme luoksepäästävyyttä ristiin toistemme koirille ja Nemo otti vastaan tosi hienosti meitä tervehtimään tulleet ihmiset. Tosin molemmat olivat naisia, ei pelottavia miehiä saati kauhistuttavia lapsia, mutta silti !! Eteenpäin mennään kokoajan. Ohjaajammekin oli aivan äimistynyt ja ihmetteli mihin se kauhuissaan ollut pentu on hävinnyt ? Tilalle on tullut reipas nuorukainen.   Ja mamma hymyili onnellisena kuin hangon keksi. 

Ensi vuoden puolella aloittelemme hiljalleen kiertämään mätsäreitä ja totuttelemaan ihan uudelleen näyttelytouhuihin. Lisäksi jatkamme tuolla koirakoulussa säännöllisesti viikottain treenejä.  Ellin kanssa piti aloittaa kisakausi heti uuden vuoden ensimmäisenä päivänä, mutta se täytyy nyt vain perua, sillä mun jalka ei todellakaan ole vielä juoksukunnossa. Saa nähdä tuleeko siitä kalua enää koskaan ?

Muutama päivä ja sitten se on Joulu taas. Saas nähdä kuinka monta kertaa kuusi kaatuu tai mitä kaikkea herra Neponen keksiikään mieltemme piristykseksi ?

Viikko alkoi upeasti, kun Nemo sunnuntai-iltana lenkin päätteeksi päätti natustaa mamman vajaa 2 kk vanhan kännykän pirstaleiksi ja viikko päättyi vielä upeammin eilen illalla, kun lenkillä mamma venäytti TAAS nivelsiteensä vasemman jalan nilkasta. Voi jessus ja nyt taas könkätään ja lapset saavat (hyvinkin tyytyväisinä) lenkittää koirat.  Tää on taas niin tätä... huoh.

Kuukausi on melkein hurahtanut sitten viime päivityksestä. Ellin ja Daran ulkotreenit agilityssä ovat päättyneet ja tytöt voivat mainiosti. Daran kanssa pärjätään edelleen ilman kortisonia vaikka näin märkä syksy onkin ollut. Tassut ovat, jos ei nyt ihan loistokunnossa, niin kumminkin aika hyvässä kunnossa ja pärjäillään. Mikä ilahduttavinta on ollut huomata kuinka lähes karvaton koira on saanut kauniin turkkinsa takaisin. Kovasti pidetään peukkuja, että näin hyvä tilanne jatkuisikin. Ellillä taasen on taas toinen korvalehti auennut, herra ties mistä ja sen parantaminen on kyllä työn ja tuskan takana. Kun neiti kerran vain ravistaa päätään, niin rupi taas aukeaa ja veri lentää. Se on kyllä kummallinen ilmiö ja on ollut Empun kiusana nyt parina talvena. No oikeammin tässä syksyä on edelleen, kun lämpötilamittari huiskii +5 paremmalla puolella ja vettä sataa ja kura lentää. JAIKS !   En panisi pahakseni pientä pakkasta ja edes vähän lunta, valostuis maisema ja olis mukavampi tulla hieman puhtaampana mettälenkiltä kotio. Tosin parin edellisen talven kaltaista "metritolkulla" lumen tuloa en kaipaa, mutta vaikka edes vähäsen ?

Entäpä Nemo sitten...voi Nemo, Nemo, Nemo...(piiitkä ja syyyyvä huokaus...HUOH)

Pikkupoika se on kunnostautunut monin erilaisin tavoin. Kiusannut Ellin, Daran ja Eetun hulluuden partaalle...mammasta nyt puhumattakaan.  Repinyt sanomalehtiä, syönyt shampoopullon ja hammasharjan, järsinyt stereoiden kaiuttimen päälikankaan, nakertanut kirjahyllyn vitriinin alareunaa, repinyt sohvatyynyn kulmaa ja suolestanut sen sisuksia ja pisteenä ii:n päälle tosiaan mamman kännykkä paskaksi kertaheitolla.  Karannut ja kadonnut metsässä, useampaankin kertaan !  Juossut jäniksen perässä (?) tai sitten vain ihan villeyttään pellon yli autotielle ja meinannut jäädä auton alle...pilkkopimeässä.

MUTTA myös ollut reippaana koirakoulussa, joka taas alkoi viime keskiviikkona. Sai ohjaajaltakin kehuja, että on jo ihan toinen koira, sitten ensimmäisen kurssin parikuukautta sitten. Istui, meni maahan, otti kontaktia upeasti. Antoi ohjaajan tulla tervehtimään häntä heiluen ja jopa kättä lipaisten !!!!   Ei enää panikeeraa muita ihmisiä, ainakaan kovin paljoa ja pysyy toimintakykyisenä jo monissa erilaisissa tilanteissa.  Ehkäpä siitä ihan kelpo koira vielä saadaan ?!  Ellei mamma ennen sitä joudu hullujen huoneelle. heh heh. Ehkäpä nämä herran toilailut vielä joskus naurattavat ? TOIVOTTAVASTI !

Pikku ukkeli täytti jo 8 kk toissa viikolla ja on kasvanut taas kovasti. Tänään ostin sille Messarista ihanan ruskean pannan ja siihen sävy sävyyn hihnan, sekä oman kunnollisen Janutexin sadetakin. Nyt Darakin saa omansa takaisin ja vanha surkea sadeloimi joutaa nurkkaan.  Messarissa klinkkasin kipeällä jalallani nämä "pakolliset" ostokset tekemässä ja sitten olin iltapäivän rotuständillä töissä esittelemässä tätä ihanaista rotuamme. Kivaa oli ja kun Thomas kuskasi minut ovelta ovelle, niin mikäpäs siinä oli mennessä. Alunperin tarkoitukseni oli mennä myös aamuksi katsomaan dalmiskehää, mutta annoin armon jalalleni ja pysyin levossa puoleen päivään asti. Enkä olisi pystynyt vielä ajamaan autollakaan, kun ei kärsi kytkintä painaa. Saas nähdä kuinka käy maanantaiaamuna kun työhön pitää lähteä ?

Tänään olimme Nemon kanssa dalmisyhdistyksen pentunäyttelyssä Liedossa. Reissu oli suht onnistunut. Nemo oli ihan toisenlainen kuin Lohjalla, thank God. Toki arasteli tuomaria ja pakitti käsittelyä, mutta ei murrannut ja lopulta antoi tuomarin katsoa hampaat ja kokeilla boltsit, kun mulla oli siitä vaatimaton puoli-Nelson painiote.   Nyt se sentään liikkui reippaasti eikä häntä ollut liikkeessä enää jalkojen välissä. Seisoikin minihetkiä suht hyvin vaikkakin jännitti tilannetta. Mutta nyt se ei missään vaiheessa mennyt paniikkiin ja sain siihen kontaktia, toisin kuin edelliskerralla. Kun tulimme näyttelypaikalle Nemo oli ihan reipas. Leikki siskonsa Nunun ja muidenkin pentujen kanssa. Ja oli muutenkin paljon reippaampi. Ehkäpä se siitä vielä joskus.

Nemo oli isompien urospentujen kolmas eli luokassaan viimeinen eikä saatu KP:ta, tietenkään, luonteen takia. Muuten tuomari kyllä kehui kovasti poikaa. Oman kehän jälkeen vein Nemon autoon ja palasin vielä katsomaan narttukehiä ja junnu-uroksia ja juttelemaan Ninan, Kiiran ja Nunun porukoiden Viivin ja Anna-Maijan sekä Marjan kanssa. Nunu voitti oman luokkansa ja oli kaikkien narttupentujen neljäs.

Nyt pikkuherra vetelee hirsiä sikiunessa, rankkaa se on pienen koirapojankin elämä  !

Viikot on tässä hurahtaneet nopsaan. Nemon kanssa ollaan edelleen käyty Koirakeitaan arkitokokurssilla ja siellä on mennyt jo tosi hyvin  ! Daran kanssa agitreenit on jääneet vähiin, kun sunnuntaisin on aina jotain muuta häslinkiä. Ellinkin treenit jätin väliin viimeksi, kun olin niin työnraskaan uuvuttama. Niin se lorvailu loppui meikäläiselläkin ja työt kutsuivat kuun alusta. Ei enää ihania pitkiä metsälenkkejä valoisassa koirien kanssa vaan pelkkää pimeyttä aamuin illoin. Luojalle kiitos otsalampuista. Ilman sitä tulisin hulluksi !

Ilmeisesti pikkujätkälle rytmin muutos oli vähän vaikea paikka, kun eräänä iltana sitten piti hajoittaa eräs sohvan selkänojan tyynyistä. Onneksi se kuitenkin on korjattavissa.  Annika, meidän käsityöläisemme, hoitaa homman. Kuten myös teki Daralle uuden toppatakin talveksi. Nemolle takki on tulossa seuraavaksi, sillä kun ei ole mitään takkia vielä talven varalle.  Kangasta tosin jää vielä senkin jälkeen (kun mamma suoriutui ja arvioi pikkasen tarpeen yläkanttiin, hih ), joten eiköhän se Elli-frouvakin pääse tepastelemaan uuden takin kanssa piakkoin ?

Tässä meidän mannekiinimme uuden kostyyminsä kanssa. Heijastimet tehtiin piparkakkumuoteilla. Päällinen on toppakangasta ja sisäpuoli villakangasta. Kyllä luulisi karvattomankin tällä tarjeta talvipakkasilla.

Huomaa herra Neponen poseeraa myös taustalla.

 Edessä myös iso heijastin.

Huomenissa on ohjelmassa yhdistyksen syyskokous ja jalostuspäivät, mielenkiintoista. Siinäpä taas tämäkin viikonloppu sitten hurahtaa koiramaisissa merkeissä.